Paljon on kulunut aikaa, kun viimeksi blogiani kirjoitin ja paljon on myös elämässäni tänä aikana tapahtunut.  Kesä tuli ja meni, erilainen kesä minulle, lähinnä toipumista ja tulevaisuuden suunnittelua. :)  Syksyn myötä sain ajokortinkin takaisin, en ole tosin paljon ajellut, jotenkin vaikea lähteä rattiin, takaraivossa jossain syvällä kuiskaa pelko, että entä jos ajaessa tulee jotain... Tyhmää sinänsä, sillä kuka vain voi ajaessa saada vaikka sydänkohtauksen, mutta kun on elämän aikana on itse joutunut kokemaan lukuisia tia kohtauksi, niin sen todellakin tietää, miten mahdoton siinä tilanteessa on tehdä mitään, auton ratissa kohtauksen saaminen olisi jotain kamalaa. :( No mutta ajelen silloin kun vointini on loistava, onneksi liikkumaan pääsee muutenkin. :)  

Lisäksi työkokeilu alkoi vihdoin, kaun odotettu ja toivottu aika on siis alkanut.  Töissä joudun ajelemaan autolla, mutta toivotaan, että sekin sujuu hyvin.  Hiemanhan se huolestuttaa ja pelottaakin, miten töissä pärjään, jaksanko ja pystynkö enään työhöni.  Ennen sairasloman alkua, jouduin nukkumaan kesken työpäivän, olin kamalan väsynyt ja osa töistäkin jäi tekemättä. Oireita oli myös silloin paljon. Nyt en ainakaan koe olevani niin väsynyt ja oireenikin ovat pieniä entiseen verrattuna, joten aika luottavaisena kuitenkin palaan töihin.  Aika näyttää miten kroppa sen kestää, pitää vain kokeilla.  Paljon myös mietityttää se, että  mika oire töissä on sellainen, että pitää lopettaa ja mennä lääkäriin, satunnainen pääkipuhan on normaalia, entä lisäntynyt puutuneisuus, entä se jos löydän itseni taas nukkumassa kesken työpäivän... Toivotaan, että  mitään noista ei tule mutta entä jos tulee, milloin on aika lopettaa?  Keskustelin asiasta yhden lääkärini kanssa ja hän sanoi, minua jo liki vuoden päivät hoitaneena, että  siinä vaiheessa, kun alan itse miettiä lääkäriin lähtöä niin sinne olisi jo pitänyt mennä aikoja sitten.  Eli ehkä tuo on hyvä sääntö minulle, tosin itseni tuntien en ehkä mene lääkäriin vielä silloinkaan, olen vain niin onnettoman huono menemään lääkäriin. :(  Toivottavasti töihin paluu sujuu ongelmitta, eikä lääkäriin menoa tarvitse edes miettiä :) 

Viime aikoina tunteeni ovat myös olleet aika pinnalla, nyt vihdoin on tullut "lupa" alkaa käsitellä omia tunteita. Ennen leikkausta työnsin tunteeni sivuun ja keskityin leikkaukseen, en antanut itseni pelätä liikaa, koska silloin pelko olisi saanut vallan. Piti vain keskittyä selviämään, ajatella, että tunteet ja mietteet voi käsitellä myöhemmin.  Nyt onnistuneen leikkausken jälkeen, voi alkaa käsitellä sitä tunnemyrskyä, niitä pelkoja ja sitä menettämisen tunnetta, joka piili kovan kuoreni alla.  Onneksi saan apua tunteideni käsittelyyn, sillä yksin tuskin koskaan saan selvitettyä niitä kaikkia tunteita, jotak vuoden olivat piilossa. 

Jälki kontrollisssakin tuli käytyä, kuvat näytti hyvältä, niin hyvältä kun aivoni enään voivat näyttää. Kirurgi toivoi, ettemme näkisi ainakaan seuraavaan 5 vuoteen ja samaa toivon minäkin. :) Oireet kuulemma voivat hiukan pahentua lähitulevaisuudessa, mutta se on normaalia ja kuuluu tautiin, sitä ei tarvitse säikky, mikäli voima raajoissa pysyy ja puhe kulkee.  Toivottavasti en enään ikinä joudu olemaan Töölön potilas, mutta jos vielä sinne eksyn, niin tiedämpä ainakin, että he osaavat hommansa. 

Ihanaa, kun tulee talvi, talvi täynä elämää ja kaikkea kaunista.  Vuosi sitten ajattelin illalla nukkumaan mennessä, että taas olen yhden päivän elämästäni köyhempi, taas päivä meni sängyn pohjalla. Nyt melkein terveenä ajattelen illalla, että nyt olen yhden päivän rikkaampi, sain touhuta tämänkin päivän rakkaimman ihmisen kanssa. :)  Ja se tunne on mahtava!