Ensin oli olkapään leikkaus, ei mikään iso toimenpide, ihan "rutiini" juttu, mutta aina kun kättä leikataan on selvää, että toipuminen vie aikansa. Käsi on parantunut hyvin, kiitos lääkärin ja mahtavan fysioterapeutin. :)  Sitten tuli tämä sairaus, joka käänsi koko elämäni nurin kurin. Kaikki asiat täytyi miettiä uudelleen alusta, opetella elämään tämän kanssa. En ole sitä jaloa taitoa vielä kyllä oppinut, enkä tiedä voiko ikinä täysin oppiakaan. :( 

Olen jollain asteella hyväksynyt sairauteni, en ole sinut asian kanssa enkä vieläkään halua ymmärtää sitä miksi tämä tuli juuri minulle. On itsekästä ajatella, että tämä sairaus olisi osunut jollekin toiselle. :( Tätä sairautta en kyllä toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni. Niin paljon se ottaa ja ottaa eikä anna mitään takaisin. :(   Luulin että saisin rauhassa sulatella tätä ja muut asiat sujuisivat hyvin, mutta kun elämä on kerran päätänyt potkia päähän niin lujaa kuin osaa niin täytyyhän sen sitten potkia oikein kunnolla.

Viimeisin vastoinkäyminen on sitten talomme, jonka ostimme, ilmeni, että talon viemäri putki on asennettu väärin. Ok, ei alkuun kuulostanut isolta jutulta korjata tuo putki, mutta annas olla kun rupeet kaivaa putkea esille ja alat asentaa uutta. Vaikka ammattimiehet tekee työn niin kyllä siinä itsellekin aiheutuu niin paljon harmaita hiuksia. Milloin on mikäkin tarvike loppu tai väärä ja eikös sitten ajella kaupunkiin hakemaan uutta....  Putken remontti pitäisi olla huomenna valmis, (ammattimiesten osalta) mutta siitähän se vasta meidän työ sarka alkaa. Kärräät pihaan sepeliä, koetat istuttaa nurmikkoa ja saada pihan näyttämään edes joltain.....      Tuntuu niin epätoivoiselta urakalta ja kaikki tämä vain yhden putken takia, joka nyt sattui olemaan väärin asennettu.   

Remontti laskuja tippuu ovista ja ikkunoista, aina joku laskuttaa jotain ja eihän me muuta voida kuin maksaa.... No, onneksi on säästöjä ja rahaahan se vain on, ei sen kummempaa..... Mutta kyllä tämä koko remotti korventaa aika lailla ihmistä, ei sitä remontin suuruttaa kyllä ymmärrä ennekuin siihen itse joutuu osalliseksi.....

Olen aina uskonut, elänyt harha kuvitelmassa, että ihmiselle annetaan juuri sen verran taakkaa kuin se jaksaa harteillaan kannatelle, ilmeisesti olin väärässä. Tämä kaikki paska mitä minulle on annettu puolen vuoden aikana tuntuu kyllä niin uskomattoman väärältä.    Eikö jo pikkuhiljaa alkaisi riittää, eikö minua ole nyt sitten potkittu päähän jo tarpeeksi lujaa? Enkä saisi välillä sulatella tätä kaikkea, hengähtää ja yrittää selvitä? Enkö minäkin saisi olla jo onnellinen?

Anteeksi vuodatukseni, oli pakko purkautua. Niin muuten se terassi jolla tykkäsin niin kovasti istuskella ja kuunnella luonnon ääniä on nyt sitten heivattu pois, koska yllätys yllätys se hiton putki oli sen terassin alla. voisinhan minä sitten nyt mennä istumaan tohon kuoppaan ja kuunnella niitä luonnon ääniä   Tosin jos sen tekisin, niin luulen, et naapurit soittais aikas pian piipaa auton hakee mut ja luulisivat, et nyt se sit pimahti kokonaan.