Leikkaus on onneksi takanapäin ja toipuminen hyvässä vauhdissa. :)  Leikkauksessa tuli pieniä ongelmia kaikki ei mennyt ihan suunnitellusti, mutta tulos on kuitenkin varsin onnistunut.  veri kiertää taas kunnolla.  Aika kamala kokemus koko leikkaus oli, järjetön pelko leikkausta edeltävänä yönä, ajatukset vain pyöri kehää ja maalailin piruja seinille. ;( Paria tuntia ennen leikkausta meinasin jopa kieltäytyä leikkauksesta, pelko oli niin järjetön. Onneksi en kieltäytynyt, onneksi uskalsin mennä leikkaukseen. Leikkaus aamuna tunteeni helpottuivat, kun kirurgi tuli vielä käymään luonani, jotenkin hän onnistui rauhoittamaan minut. En tiedä miten hän sen teki, mutta pääasia että rauhotuin.  

Leikkauksen jälkeen heräsin teholta, ensinmäinen muistikuva on, kun kirurgi seiso vieressä ja sano, että kaikki on hyvin. Seuraavaksi muistankin järjettömän kivun ja sitä seuranneen pahoinvoinnin.  No mutta jo leikkauspäivän iltana olen kuulemma puhunut puhelimessa mieheni kanssa, jotain pientä puhelusta muistankin. :)  Seuraavasta aamusta alkaa jo olla ennemmän muistikuvaa, minut käytettiin pääkuvissa ennen teholta siirtoa, haluttiin varmistaa, että päässä on kaikki kohdallaan. Sitten pääsin osastolle takaisin, noin vuorokausi leikkauksen loppumisen jälkeen olin jo osastolla pystyssä. :) Siis jaloillani ilman mitään apuvälineitä, toki se aluksi huippasi, mutta hoitajakin sano, että jos itsestä tuntuu että voi seista niin on ihan hyvä nousta seisomaan.  Seuraava ilta/yö olikin taas kamala, hirvittävä pahoinvointi ja kivut. Olen aika herkkä vahvoille kipulääkkeille ja kun sain kipuun vahvoja lääkkeitä niin tuloksena oli, että oksensin, edes pahoinvointilääke ei estänyt. :(  no mutta se yö on takana päin, onneksi.  Toipuminen on ollut hyvää, kirurgikin sanoi, että olen toipunut leikkauksesta ihmeen nopeasti, toki nuori ikäni ja hyvä perusterveys (jos nyt ei lasketa tätä sairautta) ovat auttaneet nopeaan toipumiseen.  Toki kipuja on ollut, leikkaus haava on arka, alussa pureskelu ja kasvojenkin liikkeet sattuivat arpeen, koska arpi lähtee toisen korvan edestä ja se osa liikku esim pureskellessa. mutta nekin kivut ovat jo vähän helpottaneet, toki arpi on vielä jonkin aikaa kipeä, mutta koetan ajatella, että päivä päivältä helpottaa.

Arven kanssa on muutoinkin ollut vaikeaa, arpi kohta alkoi vuotaa eritettä ja tulehtui. :( Nyt menossa vahva antibiotti kuuri ja tänään oli eka päivä kun arpi ei enään erittänyt. Eli toivottavasti se alkaa nyt parantua. Pieni ulkonäkö seikka arvesta kasvoihini jää, arven alku valitettavasti näkyy korvan luona, jos hiukset ovat kiinni, mutta sehän on vain yksi arpi, yksi muisto, että elämää on eletty.

 

Mutta nyt leikkaus on onneksi ohi ja voin keskittyä toipumiseen. Kesä menee levätessä, mutta syksyllä, jos kaikki menee hyvin olisi jo toiveissa päästä takaisin töihin, ajokortinkin kirurgi jo varovaisesti lupasi takaisin syksyllä. :) Eli tulevaisuus näyttää pitkään aikaan varsin valoisalta. :) Nyt on jotain mitä voin oikeasti odottaa, ilman että minun täytyy jossitella ensin leikkausen onnistumista. Tajusin sairaalassa maatessakin, että sairauden diagnosoinnista on kulunut vuosi, vuosi sitten kesällä elämäni heitti kuperkeikan, kaikki haaveeni tunnuttiin murskaavan silloin. Eteeni löytiin toinen toistaan vaikeampia asioita. Nyt kun katson taakse päin, mietin väkisinkin, että minne se vuosi kului? Minne kului se kylmä talvi, kevät? Se hujahti ohitseni, kun itse kamppailin ja opettelin elämään tämän sairauden kanssa, kun kuljin jotenkin harso kasvoillani.  Hymyillen huokaisen nyt, että onneksi se hujahti, onneksi selvisin sen vuoden.  Tulevaisuudesta en voi tietää, kirurgi sanoi, että seuraillaan tilannetta ja katsotaan mitä aivoissani tapahtuu, kuvataan aivoja. Voi olla että en enään ikinä tarvitse toista leikkausta, että sairaus pysähtyy tähän, mutta on myös mahdollista, että joudutaan tekemään tulevaisuudessa toinen leikkaus, ehkä useampikin.  Tiedän jo etukäteen, että panikoin jokaista tulevaa kuvaus kertaa ennakkoon, peläten tulosta, en osaa olla pelkäämättä, ainakaan kuvien oton lähestyessä. Mutta olen päättänyt, etten kiusaa itseäni muutoin sairauden etenemis ajatuksilla, on luonnollista että pelot nousee pintaa kontrollikäyntien lähellä, mutta muutoin en aio pelätä. Olen jo niin kyllästynytkin pelkäämään ja pyörittelemään tätä sairautta päässäni, että nyt on aika hymyilla ja huokaista helpotuksesta.  Nyt uskallan antaa vihdoin itselleni oikeasti luvan alkaa suunnitella tulevaisuutta, ilman pelkoa. Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä, mutta ei se tulevaisuus voi kovin ruusuista olla, jos ei uskalla edes vähän haaveilla tulevasta ja koeta pyrkiä haaveiden luokse. :)

Minä selvisin yhden ison etapin lävitse tässä sairaudessa, nyt olen varmasti taas himpun vahvempi ihminen. Vanhaa sananlaskua lainaten "se mikä ei tapa, vahvistaa".

 

Ps. Sairuteni kanssa elämään oppiminen jatkuu psykiatrin tuella, vielä varmasti kuluu aikaa ja valuu monta kyynelta, että pääsen sinuiksi asian kanssa, mutta uskallan sanoa, että olen jo todella lähellä puoltaviivaa. Hyväksyä minun ei tätä ikinä tarvitse, mutta elämäni helpottuu huomattavasti kun opin ottamaan tämän sairauden osaksi elämääni.

 

Pss. suuret kiitokset kaikilla kommentoijille kannustuksesta, ne kannustukset ja tsempit tulivat todella tarpeeseen. :)