Kävimpä jälleen kerran tohtorin luona, oli pakko saada taas jotain helpotusta tähän pääkipuun. Ja juu sain jälleen kerran uuden pilleri purkin, taas uusi purkki entisten viereen... Täytyy varmaan ostaa isompi lääkekaappi, et purkit mahtuu sinne.... :( Ja kyllä tuo lääke kipua lievittää, mutta on aikas vahva pilleri niin tuntuu et menee ihan sekasin.... :(  Sain taas jälleen kerran kuunnella lääkärin ihmettelyä siitä, kuinka harvinaista sairautta sairastan, pohdintaa siitä et minkä lääkkeen määräisi, kun ei ole mitään valmista "opasta" miten tätä sairautta hoidetaan. Koikeileminen on ainut tapa löytää se oikea lääkitys...  Ja kyllähän minä kokeilen, en voi muutakaan, mutta välillä istuessa apteekissa, alan jo tympiintyä farmaseuttien selostukseen lääkkeestä, "tämä on sit kolmio lääke voi aiheuttaa väsymystä, ei saa ajaa autoa..." Joo tietysti on hyvä et kertovat asian, mutta muistan jo ulkoa tuon litanian, mutta eivätpä he sitä tiedä... 

Sanoin aikas pahasti viikolla ystävälleni, hän valitti minulle et kuinka inhottavaa on kun hänellä on käsi murtunut, joutuu pitää kipsiä kuutisen viikkoa ja elämä tuntuu hankalalta kun on toinen käsi pois pelistä. En tiedä mikä minulle tuli, joku ohi menevä mielen häiriö kai, mut räväytin ystävälleni et "mitä vittua sinä valitat jostain kipsistä, ihmisillä on suurempiakin murheita kuin käden murtuma." Pahasti sanottu. Pyysin toki ystävältäni anteeksi rauhoituttuani, mutta sanojaanhan ei voi mitenkään vetää takaisin.... :( Tiedän, että koskaan ei saisi laittaa ihmisien ongelmia rinnakkain ja vertailla niitä siten, joillakin on käsi kipsissä ja se on suuri ongelma kyseiselle ihmiselle, joillakin taas on taloudellisia ongelmia ja sekin on suuri ongelma jollekin. Jotenkin vaan kuunnellessani ystäväni valitusta minulla kiehahti, ajattelin et miten joku voi itkeä yhden kipsin takia, sehän paranee, joillakin on sairaus joka ei parane, ei kipsillä, ei lääkkeillä, ei millään.... :(  Olisi pitänyt olla hiljaa ja koettaa asettua ystäväni asemaan, mutta jälkiviisaushan on myöhäistä.... :(

Viime aikoina on ollut muutenkin raskasta vanha mummo on ollut sairaalassa jo neljättä viikkoa, mitään ei oikein voida enään tehdä, ikä on jo niin korkea, nyt vain odotellaan.   Jotenkin surullista kun pitää  vain odottaa, mutta muutahan ei voida. Hän on kyllä aina selvinnyt, ollut sellainen sissi, ehkä hän vielä tästäkin nousee.

Joulu lähestyy  aika kovaa vauhtia, ihana laitella joulua ja hankkia lahjoja. :) Olen huomannut että joulu askareita tehdessä ajatukset unohtuu ja hetken olo tuntuu huolettomalta ja ihanalta. :) Joskus kesällä, sairaudestani kuultuani, pohdin että ehkä joku kaunis päivä en enään mietikään sairauttani joka päivä, että ehkä joskus en enään pelkää niin paljon tätä. Nyt se päivä on tainut tulla ainakin osittain, enään en pelkää niin paljon, enään en vapise lääkärin odotus aulassa, enään en purskahda itkuun lääkäri käynnin jälkeen. En sitten tiedä olenko jo niin tottunut kuulemaan huolestuttavia uutisia, jotenkin turtunut tähän vain olenko vain antanut elämän jatkua, olenko vihdoin kyennyt luovuttamaan osan peloistani pois. Toivottavasti jälkinmäinen. :)  Surullisimmilla hetkillä mieleeni hiipi rakkaan isäni joskus minulle sanoma toteamus " tästä selvitään, meidän on pakko selvitä," Ja kyllä tästäkin me selviämme jotenkin, koska meidän on pakko selvitä.