Kyllä, lääkäri vihdoin antoi korttini takaisin. Pääsen ajelemaan, juhuu!!  Ei sitä olisi kyllä ennen tätä sairautta uskonut, miten pienestä sitä voi iloita, hyppiä nyt riemusta ajokortin vuoksi. Mutta pieni asia ihmiskunnalle, minulle valtavan suuri. :) Se, että sain korttini takaisin, merkitsee sitä että en olekaan NIIN sairas, etten kykenisi ajelemaan, siis suomeksi sanottuna toivoa on. :) Ehkäpä tämän sairauden kanssa voi elää melkein normaalisti, kun vain löytää itsestään sen oikean asenteen. :) Ja tuo ajokortin takaisin saanti, todella nosti aimoharppauksella minua kohti oikeaan asenteeseen. :)

Lääkäri myös "höpisi" jotain jatkosta, en kuulut kunnolla kun tyttö kiljui vieressä, mut ilmeisesti on lähiaikoina tulossa käynti neurokirurgille. Lomalta on joku tullut ja hänen vastaanotolle olisin kai menossa, no kaippa mulle sit ilmoitetaan kun pitää jonnekin mennä.... Ei kai ne mitään päätä ilman mielipidettäni. :)

Tätä on kyllä vaikea uskoa, mutta siitä akupunktiosta on todella apua pääkipuun, välillä huomaan jopa ihmeteleväni, et hei oonko syntynyt uudelleen kun en enään tunnekaan jatkuvaa kipua pääkopassa... On se vain niin uskomattoman hienoa kun ei tarvitse kärvistellä kipujen kanssa. :) Mutta nyt pitkään aikaan tuntuu vihdoin siltä, että täältä kuopasta vielä noustaan. Hitaasti kipuan kuopan seinää ylös, välillä liian jyrkkää, mutta sitten taas loivempaa. Ja kyllä ne loivemmat osat tuntuu niin ihanilta kivuta. :) Loppuun haluan lainat isäni ikuista kommenttia, jonka hän muistaa aina sanoa kun asiat menevät päin prinkkalaa: "Se mikä ei meitä tapa, se vain vahvistaa." Ja niin totta on tuo lause, ainakin minun elämässäni. :)

Ps. kävin tänään ostaa pääsykoe kirjan, hirveä luku-urakka voi siis nyt alkaa täysillä, johan tässä on kaksi vuotta pohdittukin mitä sitä "isona" tekisi. :) Niin ja toivottavasti kuuden vuoden päästä olen jo rautainen ammattilainen alallani. :)