Viimoiset pari viikkoa on mennyt lähinnä sängyn pohjalla maatessa, olo helpottuu hetkeksi särkylääkkeiden ansiosta, mutta sitten kun niiden vaikutus lakkaa, tulee jälleen hirvittävä päänsärky. ;( Luulin synnytyksen jälkeen, että se kipu oli pahinta mitä ihminen voi kokea, mutta olin väärässä, tämä on pahempaa, eikä kukaan edes tiedä milloin se loppuu. ;(  Olen varmaan kohta jo jossain lääkekoukussakin, kun joudun noita lääkkeitä napsimaan. Mutta eipä minulla muuta vaihtoehtoa ole, syön joko lääkkeitä tai makaan itkien sängyssä, kun pää tuntuu halkeavan. Noista kahdesta olen varmaan itsekkäästikin valinut ne kipulääkkeet, olen siis ilmeisesti mennyt sitä helpompaa tietä, olen koettanut saada kivun pois. Olen kyllä ravanut tiuhaan akupunktiossakin ja se helpottaa hetken pääkipuun, mutta enhän voi siellä joka päivä käydä. Naamakaan ei varmaan kestäisi päivittäistä pistelyä. :(

Paljon on myös ollut puutumis oireita ja raajaparin kömpelyyttä, ne tulee ihan yks kaks, mitään ennakko varoitusta ei tule, ne vain tulee ja saatan ihan yks kaks kaatua, kun toinen jalka ei kannakaan. :( Myös monta lasia ja lautasta olen rikkonut, kun ovat pudonneet kädestä. No jospa sirpaleet toisivat onnea ja saampahan ainakin shoppailla uudet lasit ja lautaset, kun entiset ovat sirpaleina roskiksessa, jotain hyvää on aina yritettävä keksiä huonoinakin aikoina. :)  jos sitä keskittyy koko ajan tässä hemmetin sairaudessa ikäviin puoliin, niin siinähän menee järki. Aina kun elämässä tapahtuu jotain pahaa, tapahtuu myös jotain hyvää, siihen kai minunkin on vain pakko uskoa, nyt on tapahtunut pahoja asioita, ehkä seuraavaksi tapahtuu jotain hyvää.

Tästä taudista selvitään, taistellaan ja selvitään ja huokaistaan lopulta helpotuksesta, minä voitin , minä onnistuin panemaan vastaan tälle taudille, joka tunkeutui aivoihini ja teki siellä tuhojaan.  Minä voitan tämän taiston, minun on pakko, sillä muuta vaihtoehtoa ei saa olla. On vain oltava vahva, kestettävä jotenkin kaikki ikävät uutiset ja pakottaa itsensä selviämään jotenkin. :)