Kesken mukavan päivän vieton, pärisi puhelin, katsoin heti et outo numero. Vastasin normaaliin tapaan ja soittaja oli neurokirurgi. Juuri tuota neurokirurgin puhelua olen pelännyt, koska olen ajatellut, että niin kauan kun hän ei soita, ei leikkausta suunnitella "tosissaan". Kirurgi sano, heti puhelun alussa, että kyseessä on iso leikkaus, jonka suunnittelu vaatii tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta. Ovat päättäneet lähettää minusta paperit, Töölön neurolinikalle, kokoavat kuulemma paketin minusta otetuista kuvista, epikriiseistä ym, aivoihini liittyvästä. Paketti menee Töölöön, jollekin tiimille, joka arvio leikkauksen tarpeellisuuden/välttämättömyyden. Paketti lähtee tällä tai ensi viikolla...

Puhelimessa sano, et todennäköisesti haluavat, töölön päässä että tulen sinne juttelemaan leikkauksesta. Ovat yhteydessä minuun lähi viikkojen aikana. Kirurgi jopa sanoi, et oma sairaalani antaa maksusitoumuksen tähän.

Jotenkin tuon puhelin jälkeen tuli kauhistunut olo, minulle on useasti puhuttu leikkauksesta ja siitä että se taitaa olla ainut vaihtoehto tilanteessani, estolääkityshän on jo maksimi tasolla ja oireilen siitä huolimatta. Mutta kun siitä leikkauksesta soittaa itse neurokirurgi se tekee sen jotenkin paljon "lähemmäksi ja todentuntuisemmaksi" kuin neurologin sanomana. Pelkään sitä leikkausta todella paljon, mietin kokoajan, varsinkin puhelun jälkeen, että jos olisi jokin muu tapa ehkäistä oireet, jokin uusi lääke, jotain muuta, mutta ei leikkausta... 

Toisaalta ajattelen, että leikkauksen jälkeen elämänlaatuni paranisi, ei tarvitsisi kokoajan pelätä oireita, ja ehkä riski halvaantuakin pienenisi... Se olisi todella hyvä, saisin ehkä elää vähän normaalimpaa arkea. Mutta ensin on käytävä leikkaus läpi.... :(

Tiedän, että minua hoitaa alansa huiput, ne parhaat kirurgit, mutta näin isossa leikkauksessa se tieto ei juurikaan lohduta. :(  On vaikea luottaa tuntemattomaan niin paljon, että pystyy antamaan henkensä toisen käsiin, se on todella vaikeaa... Lääkärini sanoi minulle viimeksi, kun olin halvaus oireiden vuoksi sairaalassa, että he todella pelkäsivät, että halvaus olisi pysyvä. Ja niin pelkäsin minäkin, mutta toisaalta olen jo niin tottunut oireisiin, että sitä osaa jo oireiden tullessa ajatella, että tämä menee oni, kohta käteni liikkuu, kohta jalkani taas toimii, kohta... Mutta entäpä jos tulee se kerta, että se ei menekään ohi, entä jos halvaannun pysyvästi, miten jaksaisin käydä kaikki kuntoutukset läpi, siitä minä en selviäisi voittajana. :(  Voimani eivät vain yksinkertaisesti riittäisi siihen, niitä voimia minulle ei ole.  Leikkaus onnistuessaan pienentäisi riskiä halvaantua, mutta takeita sen onnistumisesta ei kukaan voi minulle antaa... Toisaalta minulle ei voi kukaan antaa takeita siihenkään, että ilman leikkausta en joku päivä halvaantuisi pysyvästi. :(

Katsotaan nyt  mitä ne töölössä päättää ja  sitten eletään sen mukaan. Lääkärithän voi vain suositella minulle leikkausta, lopullinen päätös leikkauksesta on kuitenkin minulla... Jotenkin olisi helpompaa jos joku muu tekisi sen päätöksen puolestani. Ja ehkä, jos päätyvät leikkaamaan ja saan enemmän tietoa leikkauksesta, niin mieleni rauhoittuu ja en enään pelkääkään niin paljon, taas toisaalta tieto voi vain lisätä pelkoa. Se mitä en tiedä en myöskään osaa pelätä.