On se kyllä jännä juttu, aina kun menee hyvin ja tuntuu että nyt tästä ehkä voi selvitä, niin kuitenkin takaraivossa paukuttaa se hirveä pelko tulevasta. :( Joka ikinen ilta nukkkamaan mennessä huomaan miettiväni, "entä jos en enään aamulla pystykään kävelemään, entä jos halvaannun yön aikana?"  Joka ikinen aamu liikutan heti silmät aukaistuani vasenta kättä ja jalkaa, jotta tiedän ette en onneksi hakvaantunut tänä yönä.  Tuosta tavasta olisi päästävä eroon, mutta en vain voi itselleni mitään.... :(  Se tapa on ilmeisesti jo kerennyt pinttyä liian tiukasti, eikä siitä niin vain luovutakaan.... 

Joskus katsellessani lapseni leikkejä huomaan väkisi ajattelevani, entä jos en huomenna olekaan tässä, entä jos.... Noin ei saisi ajatella,  sillä on todennäköisempää jäädä auton alla kuin kuolla moya moyaan.  Mutta olen huomannut että tunteilleni ja mietteilleni en mahda mitään, ne tulee kun ovat tullakseen. Ne täytyy vain jotenkin kestää. Vaikka tämän kaiken kestäminen tuntuukin joskus liian vaativalta tehtävältä. :(  Mutta minä selviän, menen sisulla vaikka läpi harmaan kiven, jos on pakko.

Viime aikoina postia hakiessa olen alkanut pelätä, että milloin sieltä laatikosta löytyy se neurokirurgin kirje, jossa on vastaanotto aika.... Toisaalta se kirje olisi hyvä saada, ehkä hän osaisi edes vähän kertoa suunnitelmista, joita sairauteni hoitoon on mietitty.... Toisaalta pelkään sitä, koska pelkään että hän iskee päin naamaa minulle totuuden aivojeni tilasta. Oudoista suonista, tulpasta, kasvaimesta. valomuutoksista.... Tiedän kyllä nuo kaikki, mutta ehkä ne muuttuvat jotenkin konkreettisemmaksi, kun alan huippu sen minulla sanoo.... :(  

Kun vihdoin kaiken kokemani jälkeen tunnen olevani onnellinen, niin pelko onnellisuuden pois viemisestä on suunnaton. Onni on viety minulta pois jo niin monesti, niin rajulla tavalla, mikä ihme sen estäisi nytkin viemästä?

Ehkä nämä kaikki ajatukseni ovat normaaleja vakavan sairauden keskellä, en tiedä ei ole aikaisempaa kokemusta, mutta kun jotenkin osaisi antaa itselleen luvan olla onnelinen pelkäämättä huomista.  Sen taidon kun osaisin onkia esiin, elämästäni tulisi huomattavasti helpompaa.  Ja ainakin toivon että sen taidon joskus löydän, että osaan vielä joskus olla onnellinen pelkäämättä tulevaa. 

Ps.  Vihdoin tuntuu että ahkera pääsykoe pänttääminen on alkanut kantaa hedelmää, vihdoin tuntuun että jotain on jäänyt päähänkin. :) Toivottavasti se pysyy siellä päässä toukokuuhun asti kun on pääsykokeet. :) Niin aloin lukea pääsykokeisiin heinäkuun lopussa, kun tuntui et on pakko saada saikulla jotain muuta ajateltavaa kun sairaus. Niinpä päätin toteuttaa unelmani ja alkaa lukea yliopiston pääsykokeisiin. :) Jos en sisälle pääse niin opimpahan ainakin uusia asioita lukiessa. :)