Joskus tuntuu, että ihmiset eivät ajattele tippaakaan mitä suustaan päästävät... Myönnän, että itsekin puhun usein ajattelen sitten, mutta joku raja sentään... Olin viettämässä aikaa kaveri porukassa, kun yks "mukamas fiksu" kaverini tokaisi, (kuultuaan, että käytän päivittäin useita lääkkeitä.) " Sä oot vielä noin nuori ja noin hemmetin sairas." Ja kyllä, hän onnistui pistämään hemmetin syvälle. :( Vaikka tottahan hänen sanansa olivat, olen hemmetin sairas! Mutta mielestäni on olemassa joitakin asioita, joita ei sanota ääneen, ja tämä on sellainen asia. 

Tuon sanoja on itse aina ollut terve, kehuskelee, kuinka flunsat eivät häneen iske, eikä ole ikinä joutunut syömään lääkkeitä. Hän ei taida tajuta, että en ole itse aiheuttanut sairauttani, en ole tunkenut itseeni tätä geeniä, joka aiheutti sairauden, enkä olisi edes voinut mitenkään estää sairauden puhkeamista. :( On hieno, että on ihmisiä, jotka ovat terveitä, mutta tuntuu todella pahalta katsoa, että eivät arvosta terveyttään, pitävät sitä itsestään selvyytenä, jota se ei todellakaan ole. :(

Tiedän, että pitäisi osata jättää huomiotta, tämän tapaiset lausahdukset, mutta se on aika vaikeaa, varsinkin kun lausahdukset iskevät arkaan kohtaan....

Nyt on ollut menossa vähän huonompi jakso, pääkipuineen, väsymyksineen ja erinaisine oireineen. Jotenkin sitä on vain mennyt jokaisen päivän läpi, lujalla tahdolla ja ajatuksella, että huomenna kipu häviää, huomenna en enään tarvitse kolmea särkylääkettä.  Minulla on onneksi ainakin vielä ollut kivuttomiakin päiviä, kaikilla kohtalotovereillani ei asiat ole niin hyvin. :(  Ennen en osannut arvostaa, sitä, että päähän ei koske, mutta nyt sen osaa nostaa korkealle jalustalle. :) Se on niin ihana tunne, kun ei koske.

Nyt siivoamaan talo, kun on vielä energiaa jäljellä. :)

Ps. kiitos kommentista ja todella koskettavasta runosta. :)