Pääsee hiljentymään ja nauttimaan yhdessä olosta perheen kanssa. :) Tänä vuonna pääsinkin helpolla jouluaskareiden suhteen; äitini huolehtii jouluruuista, tuo ne tullessaan huomenna, mies auttoi kodin siivoomisesta ja lahjatkin on jo ostettu. :)  Eli joulu voi puolestani tulla.

Pipareita jos tekisin vielä iltapäivällä tytön kanssa, jos vain jaksan. Niin ja kinkku pitäisi uuniin laittaa yöksi, mies sit huolehtii aamulla sen kuorutuksen.

Tässä joulua laittaessa on väkisinkin mieleeni hiipinyt ajatus, entä jos tämä on se viimeinen joulu jossa saan olla mukana vielä "näin hyvä vointisena".  Noin ei saisi ajatella, mutta ajatuksille ei vain voi mitään....  Tiedän, että leikkaus onnistuessaan parantaisi elämänlaatua ja laskisi huomattavasti riskiä halvaantua. Mutta en vain tiedä mistä saan rohkeuden antaa lääkäreille luvan leikata, kunpa sen päätöksen tekisi joku toinen puolestani.  On helppoa sanoa, että menen leikkaukseen ja sitten leikkauksen jälkeen voin tehdä sitä ja tätä, mutta kun se leikkaus aika koittaa tiedän, että pelkään kuollakseni. :(  Pelkään, että jotain menee pieleen, jos lääkärillä onkin huono päivä, jos veitsen terä osuukin vahingossa väärään kohtaan....  Jos kroppani ei kestäkään leikkausta.....

Leikkausta on toisaalta vielä turha pyöritellä mielessä, leikkaus päätös tehdään vasta tammikuussa.... Ja pyörittelemällä asiaa mielessäni teen vain hallaa itselleni. kaipa ne lääkärit tietävät mitä tekevät. Vaikka välillä sairaalassa ollessani on itselleni tullut todella epävarma olo lääkäreiden taidosta hoitaa minua, välillä tulee olo että kukaan ei oikein tiedä mitä tässä nyt pitäisi tehdä. :(  Eikö lääkäreillä pitäisi olla edes sen verran ammattitaitoa, että osaisivat peittää epävarmuutensa/tietämättömyytensä potilaalta? Kun potilas makaa sangyssä toinen puoli heikentyneenä sitä jotenkin toivoisi, että edes ne lääkärit tietäisivät mitä tehdä. Mutta sen olen oppinut tässä matkan aikana, että lääkärit eivät ole mitään jumalia, ennen niin ajattelin, lääkäritkin ovat vain ihmisiä ja aina välillä  heidänkin eteen tuodaan potilas jonka hoito ohjeita ei löydykään suoraan oppikirjoista.  Toisaalta ymmärrän myös lääkäreiden epävarmuutta ja tietämättömyyttä kohdallani, sairauteni on harvinainen, eikä heilläkään ole paljoa tietoa sairaudestani. Mutta he kuitenkin yrittävät hoitaa minua parhaalla mahdollisella taidolla, ja sitä pitää arvostaa.

Odottavan ja epävarmuudessa elävän aika on pitkä, mutta muutakaan en nyt voi. Aika, tuleva vuosi näyttää mitä tapahtuu, miten minua hoidetaan.

Mukavaa joulun aikaa kaikille!